Muusikot

Pelimannit kruunaavat esityksen

Kansantanssiesityksissä hyvin tärkeää osaa näyttelee elävä musiikki. Keiketyksen historian aikana kansantanssiryhmää on säestänyt ainakin 25 eri soittajaa. Jarmo Koistinen säesti yksin harmonikalla ensimmäisinä vuosina vuodesta 1990. Vuonna 1993 mukaan tulivat Keiketyksen pitkäaikaisimmat harmonikkkapelimannit Timo Määttä ja Tuta Heikkinen (ent. Tuula Tampio). Timo lähti opiskelemaan kansanmusiikkia säestettyään Keiketystä seitsemän vuotta. Tuta työskentelee nykyisin musiikinopettajana Kajaanin Keskuskoulussa ja toimii edelleen Keiketyksen säestäjänä tarvittaessa. Kolme vuotta sitten Kaustisen kansanmusiikkifestivaaleilla oli maakuntateemana Kainuu. Keiketys esiintyi siellä yhdessä Keskuskoulun kuoron ja Kuhmon Helkanuorten kanssa. Tuta säesti sekä harjoittamaansa kuoroa että Keiketystä, mikä oli hieno osoitus hedelmällisestä yhteistyöstä ryhmien välillä.

Matti Malinen soitti kontrabassoa (”Lyyliä”) vuosina 1996-1999. Jaana Huotari tuli Keiketykseen vuonna 1996 viulistiksi ja oli mukana Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla säestäjänä. Jaana siirtyi kuitenkin seuraavana vuonna tanssijaksi. Myös Jarmo ja Tuta ovat välillä tanssineetkin Keiketyksessä.

Puolan Zakopanen kilpailumatkaa varten vuonna 2004 kerättiin uusi, suuri pelimanniryhmä, jossa soittivat Tuta Heikkinen (harmonikka), Heli Komulainen (kontrabasso), Kari Pääkkönen (mandoliini), Mirja Ruuskanen (kantele), Minna Seilonen (viulu) ja Pertti Tuovinen (viulu). Muita Keiketyksessä vierailleita muusikkoja ovat olleet mm. Paula Karppinen, Antti Kemppainen, Arto Koistinen, Jukka-Pekka Kuusela, Veikko Määttä, Mikko Kilpeläinen, Elmeri Kinnunen, Kaisla Komulainen, Tiia Komulainen, Kaisa Kärnä, Elina Heiniaho, Yrjö Ihalainen, Riikka Malinen ja Tuire Sirviö. Ennen yhdistyksen perustamista Kari Sorjonen ja Petri Kurkinen olivat säestäneet tanhuryhmää harmonikalla.

Pelimannit viime vuosina mm. v. 2009 Australian `kiertueella`

Nykyisellaään Keiketyksellä on neljän pelimannin yhtye, jonka jäsenillä on jo usean vuoden kokemus tanssiryhmän säestämisestä. Leena Ylösen pääsoitin on huilu, mutta hän on soittanut Keiketyksen pelimanneissa myös harmonia. Leena aloitti tanhuamalla Keiketyksen nuorten kansantanssiryhmässä vuosina 1994-2000 ja säestäjänä hän on toiminut vuodesta 2004. Leena on ehtinyt käydä Keiketyksen mukana tanssijana Sveitsissä ja Virossa sekä soittajana Kreikassa, Unkarissa sekä Australiassa. Tällä hetkellä Leena opiskelee Tampereen yliopistossa etnomusikologiaa. Vapaa-aikanaan hän kuuntelee mieluiten soulia, jazzia ja latinoa.

Mikko Ylösen on pianisti ja soittaa Keiketyksessä harmonia. Mikko on tanssinut Keiketyksen nuorten ryhmässä vuosina 1996 – 2000 ja Paltamon tanhuryhmässä 2007 – 2008. Keiketyksen säestäjänä hän oli ensimmäisen kerran vuonna 2004. Mikko on esiintynyt tanssijana Sveitsissä ja Virossa. Keiketyksessä häntä kiinnostavat kansainväliset projektit ja elämykset. Mikko opiskelee Kajaanissa, Kainuun konservatoriossa Pop/Jazz-ammattimuusikoksi.

Minna Seilosella on klassinen musiikkitausta (viulu ja laulu). Keiketyksessä hänen pääsoittimenaan on viulu, mutta hän soittaa myös jouhikkoa ja kannelta. Minnan ura Keiketyksessä alkoi soittajana vuonna 2004. Mikko Ylönen pyysi tällöin Keiketyksen säestäjiksi omia luokkatovereitaan Kuhmon yhteislukion musiikkilinjalta. Minnakin on tanssinut Keiketyksessä vuonna 2006 Kaustisen kansanmusiikkifestivaaleilla, missä hän toimi myös säestäjänä. Keiketys on vienyt Minnan mukanaan Puolaan, Kreikkaan, Unkariin ja Australiaan. Hän opiskelee Helsingissä, Sibelius-Akatemiassa musiikkikasvatusta ja opettaa kesällä kansanmusiikkia Kuhmossa Sommelon lasten kansanmusiikkileirillä.

Minna, Leena ja Mikko soittavat Virsukipinässä, joka on nuori, viisihenkinen, kuhmolainen kansanmusiikkiyhtye.

Mandoliinia soittava Kari Pääkkönen, ”Mandoliini-Kari” on löytynyt Nurmeksen Paalikasta. Keiketyksen säestäjäksi häntä suositteli kontrabasisti ja Karin soittokaveri, Yrjö Ihalainen, joka puolestaan on keiketysläisen Ahti Kyllösen tuttava. Kari on kuulunut Keiketyksen vakiosäestäjiin vuodesta 2004 alkaen. Kari säveltää kansanmusiikkia ja hänelle on myönnetty Kaustisilla mestaripelimannin arvo. Karin mielestä on erittäin mukava ja mielenkiintoista soittaa nuorten ja pätevien soittokaverien kanssa erilaisissa tilaisuuksissa kotimaassa ja ulkomailla. Ryhmän matkoilla on saanut tutustua erilaisiin kulttuureihin ja muusikoihin. Keiketyksessä on mukava ja rento tunnelma. Kari soittaa erilaisissa kokoonpanoissa tanssimusiikkia, jazzia ja kansanmusiikkia.